Dendriittisolut vartioivat kudostemme hyvinvointia

Kun dendriittisolut vievät taudinaiheuttajan imusolmukkeeseen, syntyy immuunivaste. Dendriittisolu tavallaan esittelee taudinaiheuttajan elimistön puolustusjärjestelmälle, joka näin aktivoituu ja käy taudinaiheuttajan kimppuun.

”Aikaisemmin arveltiin, että dendriittisolut seuraavat valmiita jälkiä, jotka johtavat ne imusolmukkeisiin. Nyt uudet tutkimukseni viittaavat siihen, että dendriittisolut vaikuttavat aktiivisesti sekä omaan että muiden immuunipuolustussolujen liikkeeseen. Tämä avaa uusia kiinnostavia näkökulmia ja mahdollisuuksia, joiden avulla voidaan toivottavasti kehittää tulevaisuudessa uudenlaisia lääkkeitä ja hoitomuotoja esimerkiksi autoimmuunisairauksien hoitoon”, kertoo sekä Itävallassa että Suomessa ihmisen immunologista järjestelmää tutkinut Alanko.

Alangon saama 150 000 euron Fellow-apuraha on Instrumentariumin tiedesäätiön suurin apuraha.

Dendriittisolu liikkuu monilla tavoilla

Miten solut yleensä liikkuvat ihmisen kudoksissa? Alangon mukaan ne käyttävät tyypillisesti liikkumiseensa joko tarttumareseptoreitaan tai vaihtoehtoisesti ne luikertelevat kudosten säikeiden väleissä. Dendriittisolut näyttävät liikkuvan molemmilla tavoilla, mikä tekee niistä erittäin hyviä vartijoita ja viestinviejiä.

”Ihmisen kudosten välissä on verkkomainen rakennelma, soluväliaine, jota dendriittisolut osaavat hyödyntää liikkumisessaan. Tämän fyysisen tukirakenteen lisäksi ne osaavat seurata väliaineeseen sitoutuneita signaalitekijöitä, ”houkutusmolekyylejä”, ja tietävät niiden avulla minne taudinaiheuttajat on syytä viedä”, kuvailee Alanko.

Dendriittisolujen lisäksi joidenkin syöpien on osoitettu käyttävän samoja signaalitekijöitä levitäkseen imusolmukkeisiin. Miten näitä signalointitekijöitä säädellään elimistössä tehokkaan immuunipuolustuksen varmistamiseksi, on kuitenkin ollut epäselvää.

Autoimmuunitaudit kiinnostuksen kohteena

Alangon tärkein tutkimustyökalu on mikroskooppi, jonka avulla hän seuraa eri immuunisolujen välistä vuorovaikutusta ja liikettä soluväliaineessa. Tutkimuskohteena ovat sekä potilasnäytteet että geneettisesti manipuloidut solut. Erityisenä kiinnostuksen kohteena Alangolla on tyypin 1 diabetes ja siihen liittyvät immuunisolut ja soluväliaine.

Soluväliaineen ja dendriittisolujen signalointitekijöiden on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu muuttuneen erilaisissa autoimmuunitaudeissa, kuten tyypin I diabeteksessa, jossa immuunipuolustus virheellisesti hyökkää omia soluja vastaan. Nyt rahoitetussa tutkimusprojektissa Alanko tutkii dendriittisolujen toiminnan ja muuttuneen soluväliaineen yhteyttä, ja miten tätä voitaisiin tulevaisuudessa muokata erilaisilla lääkkeillä niihin liittyvien tautien hoitamiseksi tai estämiseksi.

”Olen aina ollut kiinnostunut ihmisen immunologiasta. Soluväliaineeseen liittyvän väitöskirjani jälkeen pääsin perehtymään syvemmin immunologiaan ja dendriittisoluihin post doc -tutkimuksissani Itävallassa. Suomessa olen jatkanut saman aiheen parissa Turun yliopistossa InFlames-lippulaivassa”, jatkaa Alanko.

Instrumentariumin tiedesäätiö myönsi aikanaan Alangolle apurahan myös väitöskirjan tekemiseen.

Oman tutkimusryhmän perustaminen on nyt mahdollista

Tutkimustyö vaatii aina sekä osaamista että resursseja. Palkkakulujen ja mikroskoopin käyttökustannusten lisäksi maksettavaksi tulevat myös monet eri reagenssiaineet sekä muita arkisia käytännön kuluja.

”Fellow-apurahan turvin pääsen vihdoin perustamaan oman tutkimusryhmän ja jatkamaan tätä tutkimusta. Apurahan avulla pystyn lisäksi palkkaamaan yhdestä kahteen väitöskirjatutkijaa tuekseni. Ilman apurahaa tämä ei olisi ollut mahdollista ja tärkeän aiheen syvällisempi tutkimus olisi vähintäänkin viivästynyt merkittävästi. Nyt itsenäinen tieteen tekeminen on mahdollista sekä minulle että rakenteilla olevalle tutkimusryhmälleni.”

Teksti: Kai Tarkka
Kuva: Jonna Alanko